HILJAA, HILJAA

Hiljaa, hiljaa, lipuu lautta halki hiljaisen veen
pinnan alta kaiku kaukainen soi
meri aava vailla pohjoista tai etelää
Pimeydessä lautta yksin vaeltaa

Kaukaa, kaukaa, kuuluu ryske metsän kuolleen kaatuvan
Se hautajaisiinsa luo virren kaikkein kauneimman
Luonto lepoon lopulliseen viimein vaipua saa
Itse sijaamaansa vuoteeseen yksin vajoaa


On elämämme helppoa mut kenties vain pelkkää sattumaa
kuinka muka ihminen voi siihen itse vaikuttaa
On valinnoille seuraukset, onko niille syy
vaihtoehtojensa vähyydestä kukin hämmästyy

Vailla tarkoitusta askel jokaisen harhailee
Kuvitellun polun jatkeelta harva loittonee
Viitta suoran tien vain yhteen suuntaan osoittaa
Harhaan astumatta matkaansa ei voi vaikuttaa


Peittyy, peittyy huntuun harmaaseen, katu kaupungin
Tuhkavaipan päälleen saa jälkeen palon viimeisen
Horisontin väreilevän maalaa loimu punainen
Alle verhon koskemattoman kaupunki katoaa

Häipyy häipyy, taivaanrannasta jo valo viimeinen
Ylleen suora tie hiljainen saa peiton pimeyden
Olemassaolostaan ei yksikään tietää saa
Ilman valoa ei suuntaa ei havaitsijaa